Aamukävelyjä ja uusia tuttavuuksia.

Norsu kainalossa on turvallista nukkua.

Tiistaiaamut ovat yleensä viikon parhaimmistoa. Tämä yksin siksi, että se on kahvin paahtopäivä Meiran tehtaalla, joka sijaitsee ihan vieressämme. Kaikille kyseinen haju ei ole mieleen, mutta itse kävelen mielelläni aamulla kirpakassa ilmassa kahvin tuoksua haistellen ja keltaiset lehdet jalkojen alla kahisten. Tuoksu tuo jotenkin mieleen entisajat. Samaa tuoksua ovat varmaan joskus nuuhkineet isoisäni matkalla töihin Helsingin Energian tehtaalle tai isäni matkalla kansakouluun Torkkelinmäelle. Nyt tiistaiaamujen kahvikävelyt ovat minun ja Vincentin juttu.

Tänään aamulenkillä eräs työmies kuitenkin pysäytti meidät. Olin aika varma, että hän oli tulossa räyhäämään koska olimme ehkä taas poukkoilleet jossain kielletyllä alueella - haluan nimittäin aina väen vängällä kulkea Leninin puiston läpi vaikka siellä suhaakin välillä kaivonkoneita ja jokaista polkua ei pääse kulkemaan. Sieltä vain aukeaa niin hyvät näkymät Helsingin kattojen ylle! Tämä työmies ei kuitenkin halunnut valittaa mistään. Hän kipitti melkoisen matkan luoksemme vain kysyäkseen, minkä rotuinen koira minulla on.

Aamukävelyllä.

Työmies siis suunnitteli koiran hankintaa ja oli pitkään kartoittanut sopivia rotuja. Omien sanojensa mukaan hän luuli Vincentin nähdessään törmänneensä johonkin aivan uuteen rotuun, jota hän ei ollut tajunnut aiemmin harkita. Hänen pettymyksensä oli suuri kun kerroin, että Vinski on kyllä ihan uniikki kappale. Hän kuitenkin halusi kuulla lisää Vincentin tarinasta ja viipurilaisista. Kuka tietää, ehkä saimme hänet harkitsemaan löytökoiraa. Jutun pointti on kutenkin nyt se, miten Vinski suhtautui tähän tapaamiseen. Se siis kyllä suhtautui aivan tavalliseen tapaansa, mutta tällä kertaa kiinnitiin siihen itse ehkä enemmän huomiota. Ensin se siis tunki naamansa (namipalojen toivossa) lähemmäs rapsutettavaksi ja nuuhki miestä innokkaasti. Kun mies sitten laskeutui Vincentin tasolle se kuitenkin väisti kaikki rapsutukset ja peruutti etäämmälle. Kun se sitten huomasi, että minä jäin miehen kanssa puhumaan se rentoutui uudelleen ja heittäytyi maahan selälleen, minkä se aina tekee löytäessään sopivan lehtikasan tai nurmikkopläntin.

Vincent ei siis varsinaisesti enää pelkää vieraita,  mutta mikään yltisosiaalinenkaan se ei ole. Ulkona se suhtautuu vieraisiin ihmisiin yleensäkin melko välinpitämättömästi. Koirapuistossa se ei käy tervehtimässä muita omistajia, mutta ei toisaalta heitä kartakkaan. Tuttuja ihmisiä se tervehtii kyllä iloisesti - etenkin sisätiloissa. Jos ollaan sisällä, missä vain, se jossain vaiheessa parkkeeraa jonkun sopivalla korkeudella istuvan ihmisen syliin rapsutettavaksi. Jos minä ja Jesse emme ole sopivasti sijoitettuja, kelpaavat myös muut rapsuttelijat - pojat ja tytöt. Mieleeni tulee kuitenkin kaksi ystäväämme, joita Vincent jostain syystä vahtii ja vartioi tiloissa, jotka se kokee omakseen eli esim. meillä kotona tai sitten mökillä muutaman päivän siellä oleilun jälkeen. Vahtiminen ei ole vihamielistä, mutta Vincent päästää kyllä selkeää varoitushaukkua ja urinaa. En ole keksinyt näissä kahdessa kaverissa muuta yhdistävää tekijää, kuin että molemmilla on vähän parran sänkeä. Joku kuitenkin heissä aiheuttaa sen, että Vincent on varuillaan tai kokee ehkä jotenkin oman asemansa uhatuksi.

Iltariehun aikana oma nukkumapaikka unohtui.

Pohdin näitä asioita, sillä Vincent on nyt ollut kanssamme n. 4 kuukautta. Tänä aikana olemme onnistuneet luomaan sen kanssa melko toimivan luottamussuhteen. Se ei enää jännitä meistä kumpaakaan ja on myös ymmärtänyt, että meiltä tulevia käskyjä kannattaa noudattaa. Nyt yritämme kuitenkin opettaa Vinskiä luottamaan ja totelemaan myös ainakin lähipiiriämme, jotta sitä olisi helpompi tarvittasessa viedä hoitoon. Vincent on koirakoulussa oppinut hienosti tunnistamaan ja noudattamaan erilaisia komentoja. Luonnollisesti näitä komentoja totellaan vähän vaihtelevalla menestyksellä myös silloin kun ne tulevat minulta ja Jesseltä. Toiset komennot ovat vahvoja ja pojan saa esim. istumaan lähes tilanteessa kuin tilanteessa häiriöistä riippumatta. Iltariehun aikaan kaikki komennot kuitenkin tuottavat  jonkinasteisia haasteita - toiset enemmän kuin toiset. Muitten ihmisten kanssa hankalat komennot kuitenkin unohtuvat ja esim. viikonlopun aikana mummolassa Vincent aiheutti vanhemmilleni päänvaivaa vetämällä lenkeillä kuin hinaaja - tapa, joka siltä kotioloissa on saatu kitkettyä käytännössä kokonaan (Huomioidaan toki myös se, että uusi paikka ja uudet hajut aiheuttavat aina luonnollista innostumista. Paikka ja vanhempani ovat kuitenkin molemmat Vinskille jo hyvin tuttuja).

Otatko mut hoitoon?

Nyt tavoite siis olisi, että Vincent oppisi luottamaan myös muihin ihmisiin tilassa kuin tilassa ja tarvittaessa tottelisi myös muita kuin minua ja Jesseä ja oppisi esim. kävelemään myös mummolassa remmissä yhtä nätisti kuin se kävelee meidän kanssamme. Vincentiä on koko ajan systemaattisesti otettu mukaan sosiaalisiin tilanteisiin ja viety tapaamaan muita ihmisiä ja eläimiä. Näitä tilanteita täytyy kuitenkin järjestää myös jatkossa. Lisäksi meidän pitäisi varmaan myös jättää Vincentiä enemmän hoitoon eri tuttaville ja sukulaisille edes lyhyiksi ajoiksi, jotta se oppisi luottamaan myös näihin meidän elämässä keskeisiin ihmisiin ja sen mahdollisiin tuleviin hoitopaikkoihin tositilanteissa. Varautukaa siis suku ja ystävät!

Harjoittelu on  hyvä käynnistää heti tällä viikolla railakkaasti kun meille saapuu kyläilemään sisko perheineen. Sitä meillä jo kovasti odotellaan. Mukavaa viikkoa kaikille!

Koiratreffit.

Lauantaina Vincent pääsi pitkästä aikaa tapaamaan "serkkupoikaansa" Moosesta. Mooses on siskoni vajaa 2-vuotias reipas ja supersosiaalinen nahkacollie.

Mooses ja Vinski tapasivat ensimmäisen kerran kesällä meidän mökillä. Vincent oli silloin jo käynyt koirapuistossa ja siellä hienosti jo muiden kanssa vähän leikkinyt. Mooses oli sille kuitenkin vielä vähän liian iso ja innokas painikaveri. Ensimmäisten tapaamisten aikana Vincent suhtautuikin uuteen serkkuunsa avoimen epäilevästi. Mökillä se lähinnä kyhjötti meidän jalkojen takana piilossa ja vikisi sekä tietty väläytteli hampaita, jos Mosse yritti lähietäisyydelle. Tämä siitäkin huolimatta, että Mosse pisti peliin kaikki parhaat kikkansa. Se vaani Vinskiä takapuoli pystyssä, kantoi sille kaikki lelunsa ja kerran - Vinskin erehdyttyä poistumaan terassin penkin alta - pepputaklasi ruipelon suoraan punaviinimarjapensaaseen. Se ei yksinkertaisesti voinut ymmärtää, miksi se ei saanut leikkiä Vinskin kanssa. 

Nyt, reilu 3 kuukautta myöhemmin, meno on jo ihan toinen. Vinski leikki Mooseksen kanssa siinä missä kenen tahansa kourapuistosta löydetyn ystävän. Olimme ottaneet käyttöön väsytystaktiikan ja vierailleet koirapuistossa jo kahdesti lauantai-aamuna. Silti jostain löytyi vielä energiaa peuhata iltapäivällä myös serkun kanssa ja sama meno olisi jatkunut myös sisällä.

Voimme siis iloksemme todeta, että melkein kaikki Vincentin vanhat epäilykset ja pelot ovat haihtuneet vaikka se kyllä edelleen lukeutuu niihin koiriin, joka hyvin nopeasti tulee paikalle "tarkistamaan tilanteen", jos toinen koira käy sen omistajien kanssa liian tuttavalliseksi. Mooses ei ollut tästä poikkeus ja Vinski seurasi tarkasti vierestä aina kun se tuli meitä moikkaamaan. Vihamielinen Vincent ei ole, mutta kyllä se kerran murahti kun puistossa yksi hellyyttävä straffi-pentu oli koko ajan tunkemassa syliin. Pentu seurasi ihmeissään kun Vinski parkkeerasi sen jälkeen jalalleni selvästi osoittaen, että tämä syli on jo varattu. Hetken päästä pojat kyllä leikkivät sitten taas riehakkaasti keskenään. 

Yhden asian olemme Vincentistä todenneet ja se on se, että se on vähän kelmi. Ei sillä tavalla ilkeässä mielessä vaan silleen kujeilevasti. Siten, kuin eka- tai tokaluokkalainen poika, joka katsoo kiltisti silmiin ja vakuuttaa tekevänsä "juuri niin kuin ope käskee" ja kun silmä välttää tökkii vierustoveria viivottimella tai kirmaa ympäri luokkaa kaverilta pöllitty penaali kädessä. Sellainen on Vincent. Se istuu lattialla ja kuuntelee kiltisti. Kun katse välttää, se on käynyt nappaamassa eteisestä kengän tai jonkun muun kielletyn esineen ja nakertaa sitä kuin viimeistä päivää ilmeisen tietoisena siitä, että kohta siitä kielletystä esineestä joutuu luopumaan. Kun käsky tulee, nostaa poika katseen ja heiluttaa häntää hölmistyneen näköisenä. Saman se teki nyt kun oltiin siskon luona kylässä. Aina kun Mosse oli rauhoittunut omalle paikalleen Vincent kipitti salakavalasti näykkäämään sitä korvasta, odotti että toinen lähti sen perään ja ryntäsi turvaan keittiön puolelle tai portaisiin, joihin Mosse ei uskalla tulla. Mosse - hellyyttävä jätti - suhtautuu varauksella erilaisiin lattiapintoihin ja erityisesti portaisiin. Kuulemma collieille melko yleinen piirre. 

Kaiken kaikkiaan oli siis kuitenkin oikein antoisat koiratreffit, hyvää ruokaa ja vähän viiniäkin. Aina mukavaa kun on koko pesueelle tällaista yhteistä kivaa ja rentouttavaa puuhaa. Kiitos siskon taloudelle mukavan päivän järjestämisestä ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille tasapuolisesti! 

Zen-aamuja ja iltariehuja.

Vincent on oppinut kävelemään hienosti ja vetämättä remmissä. Tällä viikolla sen on huomannut jo ihan eri tavalla etenkin aamulenkkien yhteydessä. Meillä on sellainen järjestely, että joka toinen viikko aamulenkitykset hoidan minä ja joka toinen viikko Jesse. Jessen vuorotyöt mahdollistavat tällaisen järjestelyn. Toissa viikolla muistan aamujen olleen todella riehakkaita ja hermojaraastavia. Poika kiskoi, hyppi ja riehui ja pysähtelimme tuon tuosta muistelemaan, että repimällä ei pääse eteenpäin. Lenkit venyivät ja sitten sainkin juosta hirveällä kiireellä töihin.

Tällä viikolla on toinen ääni kellossa. Vincent kävelee nätisti vierellä ja ottaa katsekontaktia. Vastaantulevat koirat ohitetaan pyydettäessä jo melkein yhtään sivulta irtoilematta. Välillä tietty tulee vastaan joku niin ihana ystävä, että vähän pitäisi päästä nuuhkimaan. Joka tapauksessa aamusäntäilyt ja vauhkoilut vaikuttavat jääneen unohduksiin. Enää ei olkavarsia polttele remmissä roikkumisen seurauksena, kerkeämme kiertämään pidempiä lenkkejä, pystyn nappaamaan itselleni aamukahvit työmatkalle ja työpäivän alku tai aamutreeni lähtee mukavasti käyntiin. 

Illalla meininki on sitten taas vähän toinen. Oltuaan päivän yksin kotona, pojassa riittää energiaa ja jos lähdemme yhdenkään koirapuiston suuntaan meinaa vanha vetäminen taas alkaa. Iltapäivisin meillä onkin ollut vielä käytössä vedonestovaljaat, jotka ovat kyllä huippukeksintö! Ainoa tapa saada Vincent kunnolla rauhoittumaan, on kuitenkin antaa sen riehua koirapuistossa läkähdyksiin koirakavereiden kanssa tai treenata sen kanssa oikein keskitetysti koirakoulussa opittuja juttuja. Sitten se vähän aikaa lepäilee ennen kuin illalla iskee aivan käsittämätön nuoren koiran iltariehu. Silloin unohtuvat kyllä kaikki opitut hyvät tavat kunnes poika sitten kesken riehumisen vaan väsähtää niille sijoilleen. Silmät lurpsahtavat kiinni ja muutamassa hetkessä pentu on niin syvässä unessa, ettei se enää kiinnittä huomiota siihen, mitä me puuhaamme - Paitsi tietty jos joku kolistelee ruokakuppia!

Iän karttuessa iltariehumiset jäänevät vähemmälle. Silti yritämme nyt keksiä meille ja Vincentille uusia aktiviteetteja. Kiva koirakansalainen -kurssi päättyy pian  ja sen tilalle pitäisi saada ohjelmaa. Haluaisimme päästä kokeilemaan agilityä, mutta tunteja menee vähän huonosti esim. perjantai-iltaisin klo 21, jossain Vantaan perukoilla. Keväällä Vincent alkaa olemaan jo sen ikäinen, että voin ottaa sen kanssani juoksemaan, mutta vielä se ei onnistu. Lisäksi haluaisimme, että se pääsisi harrastamaan sellaista koiramaista puuhaa. Harkinnassa ovat agilityn lisäksi ainakin toko ja rally-toko. Suosituksia otetaan vastaan! 

Kaikista iltapuuhista huolimatta kyllä aina vähän kirpaisee aamuisin kun joutuu jättämään pojan yksin kotiin. Onneksi minulla alkaa pian aktiivinen gradun väsäämisvaihe, jolloin käyn vain osa-aikaisesti töissä. Se joustavoittaa heti aikatauluja ja mahdollistaa myös kotona olon. Kun Vincent vähän kasvaa ja saamme itsellemme vähän lisää elintilaa ihan konkreettisten neliöiden muodossa, tulee meille kyllä varmaan kuitenkin vielä toinenkin poika. Jotenkin tuntuu, että Vincentkin olisi pitkällä tähtäimellä onnellisempi, kun sillä olisi kotona aina joku leikkikaveri.

Lisäksi jo nyt tekee tiukkaa katsella tästä blogista löytyviä kuvia: iiruski.blogspot.fi. Jos vaan voitaisiin, adoptoitaisiin kyllä kaikki nämä pennut ennen kylmän talven tuloa. Jos sinä harkitset koiran ottoa, harkitsethan sinäkin tätä vaihtoehtoa! Kerron itse mielelläni meidän kokemuksista Vincentin kanssa ja lisätietoja itse järjestöstä löytyy osoitteesta www.viipurinkoirat.fi. Jokaista tämän maailman hylättyä pentua ei pysty pelastamaan, mutta se ei ole tekosyy pelastaa edes sitä yhtä.

Mukavaa viikkoa kaikille Vinskin ystäville!