Aamukävelyjä ja uusia tuttavuuksia.

Norsu kainalossa on turvallista nukkua.

Tiistaiaamut ovat yleensä viikon parhaimmistoa. Tämä yksin siksi, että se on kahvin paahtopäivä Meiran tehtaalla, joka sijaitsee ihan vieressämme. Kaikille kyseinen haju ei ole mieleen, mutta itse kävelen mielelläni aamulla kirpakassa ilmassa kahvin tuoksua haistellen ja keltaiset lehdet jalkojen alla kahisten. Tuoksu tuo jotenkin mieleen entisajat. Samaa tuoksua ovat varmaan joskus nuuhkineet isoisäni matkalla töihin Helsingin Energian tehtaalle tai isäni matkalla kansakouluun Torkkelinmäelle. Nyt tiistaiaamujen kahvikävelyt ovat minun ja Vincentin juttu.

Tänään aamulenkillä eräs työmies kuitenkin pysäytti meidät. Olin aika varma, että hän oli tulossa räyhäämään koska olimme ehkä taas poukkoilleet jossain kielletyllä alueella - haluan nimittäin aina väen vängällä kulkea Leninin puiston läpi vaikka siellä suhaakin välillä kaivonkoneita ja jokaista polkua ei pääse kulkemaan. Sieltä vain aukeaa niin hyvät näkymät Helsingin kattojen ylle! Tämä työmies ei kuitenkin halunnut valittaa mistään. Hän kipitti melkoisen matkan luoksemme vain kysyäkseen, minkä rotuinen koira minulla on.

Aamukävelyllä.

Työmies siis suunnitteli koiran hankintaa ja oli pitkään kartoittanut sopivia rotuja. Omien sanojensa mukaan hän luuli Vincentin nähdessään törmänneensä johonkin aivan uuteen rotuun, jota hän ei ollut tajunnut aiemmin harkita. Hänen pettymyksensä oli suuri kun kerroin, että Vinski on kyllä ihan uniikki kappale. Hän kuitenkin halusi kuulla lisää Vincentin tarinasta ja viipurilaisista. Kuka tietää, ehkä saimme hänet harkitsemaan löytökoiraa. Jutun pointti on kutenkin nyt se, miten Vinski suhtautui tähän tapaamiseen. Se siis kyllä suhtautui aivan tavalliseen tapaansa, mutta tällä kertaa kiinnitiin siihen itse ehkä enemmän huomiota. Ensin se siis tunki naamansa (namipalojen toivossa) lähemmäs rapsutettavaksi ja nuuhki miestä innokkaasti. Kun mies sitten laskeutui Vincentin tasolle se kuitenkin väisti kaikki rapsutukset ja peruutti etäämmälle. Kun se sitten huomasi, että minä jäin miehen kanssa puhumaan se rentoutui uudelleen ja heittäytyi maahan selälleen, minkä se aina tekee löytäessään sopivan lehtikasan tai nurmikkopläntin.

Vincent ei siis varsinaisesti enää pelkää vieraita,  mutta mikään yltisosiaalinenkaan se ei ole. Ulkona se suhtautuu vieraisiin ihmisiin yleensäkin melko välinpitämättömästi. Koirapuistossa se ei käy tervehtimässä muita omistajia, mutta ei toisaalta heitä kartakkaan. Tuttuja ihmisiä se tervehtii kyllä iloisesti - etenkin sisätiloissa. Jos ollaan sisällä, missä vain, se jossain vaiheessa parkkeeraa jonkun sopivalla korkeudella istuvan ihmisen syliin rapsutettavaksi. Jos minä ja Jesse emme ole sopivasti sijoitettuja, kelpaavat myös muut rapsuttelijat - pojat ja tytöt. Mieleeni tulee kuitenkin kaksi ystäväämme, joita Vincent jostain syystä vahtii ja vartioi tiloissa, jotka se kokee omakseen eli esim. meillä kotona tai sitten mökillä muutaman päivän siellä oleilun jälkeen. Vahtiminen ei ole vihamielistä, mutta Vincent päästää kyllä selkeää varoitushaukkua ja urinaa. En ole keksinyt näissä kahdessa kaverissa muuta yhdistävää tekijää, kuin että molemmilla on vähän parran sänkeä. Joku kuitenkin heissä aiheuttaa sen, että Vincent on varuillaan tai kokee ehkä jotenkin oman asemansa uhatuksi.

Iltariehun aikana oma nukkumapaikka unohtui.

Pohdin näitä asioita, sillä Vincent on nyt ollut kanssamme n. 4 kuukautta. Tänä aikana olemme onnistuneet luomaan sen kanssa melko toimivan luottamussuhteen. Se ei enää jännitä meistä kumpaakaan ja on myös ymmärtänyt, että meiltä tulevia käskyjä kannattaa noudattaa. Nyt yritämme kuitenkin opettaa Vinskiä luottamaan ja totelemaan myös ainakin lähipiiriämme, jotta sitä olisi helpompi tarvittasessa viedä hoitoon. Vincent on koirakoulussa oppinut hienosti tunnistamaan ja noudattamaan erilaisia komentoja. Luonnollisesti näitä komentoja totellaan vähän vaihtelevalla menestyksellä myös silloin kun ne tulevat minulta ja Jesseltä. Toiset komennot ovat vahvoja ja pojan saa esim. istumaan lähes tilanteessa kuin tilanteessa häiriöistä riippumatta. Iltariehun aikaan kaikki komennot kuitenkin tuottavat  jonkinasteisia haasteita - toiset enemmän kuin toiset. Muitten ihmisten kanssa hankalat komennot kuitenkin unohtuvat ja esim. viikonlopun aikana mummolassa Vincent aiheutti vanhemmilleni päänvaivaa vetämällä lenkeillä kuin hinaaja - tapa, joka siltä kotioloissa on saatu kitkettyä käytännössä kokonaan (Huomioidaan toki myös se, että uusi paikka ja uudet hajut aiheuttavat aina luonnollista innostumista. Paikka ja vanhempani ovat kuitenkin molemmat Vinskille jo hyvin tuttuja).

Otatko mut hoitoon?

Nyt tavoite siis olisi, että Vincent oppisi luottamaan myös muihin ihmisiin tilassa kuin tilassa ja tarvittaessa tottelisi myös muita kuin minua ja Jesseä ja oppisi esim. kävelemään myös mummolassa remmissä yhtä nätisti kuin se kävelee meidän kanssamme. Vincentiä on koko ajan systemaattisesti otettu mukaan sosiaalisiin tilanteisiin ja viety tapaamaan muita ihmisiä ja eläimiä. Näitä tilanteita täytyy kuitenkin järjestää myös jatkossa. Lisäksi meidän pitäisi varmaan myös jättää Vincentiä enemmän hoitoon eri tuttaville ja sukulaisille edes lyhyiksi ajoiksi, jotta se oppisi luottamaan myös näihin meidän elämässä keskeisiin ihmisiin ja sen mahdollisiin tuleviin hoitopaikkoihin tositilanteissa. Varautukaa siis suku ja ystävät!

Harjoittelu on  hyvä käynnistää heti tällä viikolla railakkaasti kun meille saapuu kyläilemään sisko perheineen. Sitä meillä jo kovasti odotellaan. Mukavaa viikkoa kaikille!