Iso plussa.

Yksi kaveri tuossa kyseli, että mistä me tiedettiin, että oikeasti haluttiin ottaa koira. Siis että miten voitiin olla varmoja siitä, ettei se päätös sitten kaduta. Melkoinen kysymys!

No ensinnäkin, me ei todellakaan oltu varmoja siitä, ettei koiran ottaminen koskaan kaduttaisi. Päinvastoin, oltiin aika varmoja siitä, että joskus se kadutt
aisi ja kovasti. Onhan selvää, että tulee tilanteita, joissa joudutaan kieltäytymään jostain menoista sen takia, että meillä on Vinski. Koiranhoito for dummies kuuluu: Koiraa ei voi jättää pitkäksi aikaa yksin ja se on ulkoilutettava ja ruokittava säännöllisin väliajoin. Lisäksi ei tietenkään myös haluta, että Vincent joutuu olemaan paljon yksin. Se on elävä osa meidän "perhettä" eikä mikään koriste-esine. Näin ollen, välillä meiltä tai toiselta meistä jää väliin tapahtumia, joissa oikeasti haluaisimme olla tai saavumme myöhässä tapahtumiin, joihin olisi suositeltavaa saapua ajoissa vain koska meidän pitää käydä ensin kotona. Silloin saattaa joskus vähän harmittaa.

Muihin koiran omistamisen haittapuoliin voidaan sitten lukea kaikki ne pureskellut laiturit, antennijohdot, vaatteet ja kengät, jotka ainakin meidän koira toistuvista piilottamisyrityksistämme huolimatta aina onnistuu löytämään (lue blogiteksti Välillisiä vahinkoja.) Jos siis pahin pelkosi on esim. se, että joku aiheuttaa vahinkoa lempikorkokenkäparillesi, ei koiran hankkiminen ehkä kannata (tietty voit ostaa vaatekaappiin lapsilukon, kuten me näin jälkiviisaina ajattelimme tehdä). 

Lisäksi koiranomistajan ei (koirarodusta riippuen) kannata olla karva-, kuola- tai muutenkaan likakammoinen. Ainakin Vincentistä karvaa tuntuu irtoavan jatkuvasti ja aivan tolkuttomasti. Nykyään aloitan luistelutreenitkin aina istumalla ensin yksin nurkassa nyppimässä karvat irti treenivaatteistani (joihin ne tarttuvat erityisen hyvin) ja töihin lähtiessäkin saa kuluttaa 5min rullailemalla itseään sellaisella tarrakelalla. Valkoinen puulattiamme myös havainnollistaa hienosti, milloin Vincent on toteuttanut lenkillä lempiharrastustaan eli multakasoissa pomppimista ja kuopimista (siitäkin huolimatta, että sen tassut aina pyyhitään). 

Lisäksi miinusten listaan täytyy varmaan vielä lisätä kaikki koiran meidän nukkumisrytmiin aiheuttamat muutokset. Itse kun ainakin lukeudun niihin ihmisiin, jotka unen häiriintyessä haluaisivat reagoida kuin takapuoleen ammuttu karhu. Näitä tilanteita synnyttävät meilllä ajoittaiset aikaiset aamuherätykset (esim. toissapäivänä klo. 5:00) kun poika haluaakin käydä lenkkeilemässä vähän aikaisemmin toisinaan löysän vatsan, toisinaan muun hädän ja joskus ihan vaan aamuriehumisen ilosta. Todettakoon tosin, että nuo jonkinlaiseen hätään liittyvät ulkoilut ovat kyllä usein omistajan syyksi luettavia - Pitikö yrittää opettaa poikaa syömään sydäntä heti alkuun niin isoissa määrissä! Plussana näissä öisissä lenkeissä on tietty myös se, että on huomattavasti kivempi, että Vinski nykyään kertoo, jos on hätä eikä vain tee tarpeitaan jonnekin sisälle. Sisäsiistiksi se siis onneksi oppi todella nopeasti! Edelleen unirytmiin liittyen, joskus poika ei ihan malttaisi rauhoittua yöpuulle vaan vetää kunnon kohellukset vielä siinä vaiheessa, kun itse olisi täysin valmis painamaan pään tynyyn. Kaiken kaikkiaan poika kyllä nukkuu yönsä tosi hyvin ja rauhallisesti. Toissayönä se tosin alkoi haukkua alakerran pubiruusuille kun ne jäivät kadulle lorvimaan sulkemisajan jälkeen. Mutta se nyt ärsyttää välillä itse kutakin. 

Todettakoon vielä miinuslistalla ne kaikki pienet pentuvaiheesen liittyvät hölmöilyt, jotka toisinaan aiheuttavat meillä päänvaivaa. Se nyt vaan on fakta, että koiran (kuten kissan, hevosen, kanan tai vaikka ihmisenkin) kouluttaminen vie aikaa. Tällä hetkellä Vincentillä esim. on päällä aikamoinen hyppy- ja näykkimisvaihe, josta yritämme opettaa sitä pois. Tämän seurauksena meillä on sitten molemmilla kädet ihan naarmuilla ja esim. minun sukkahousuni kestävät maksimissaan yhden päivän. Eikä se nyt muutenkaan ole kauhean miellyttävää, kun toinen tarraa kiinnii kaikkeen, mihin pystyy (ehkä se on sitten omistajan vika, kun sellaisia paikkoja löytyy kehosta niin paljon). Olen kuitenkin aika varma, että nyt kun saatiin koirakoulusta hyvät koulutusohjeet nimenomaan näiden temppujen poistreenamiseen, nämäkin harmit jäävät pian historiaan.

Edellä mainittujen seikkojen lisäksi koiran ostoa harkitsevan on sitten kuitenkin tärkeä huomioida myös se, että se maksaa! Löytökoirat ovat ehkä ostettaessa halvempia kuin rotupennut, mutta kulut saattavat kyllä tasaantua myöhemmin. Löytökoiran haluaa esim. ehkä käyttää vielä suomalaisella eläinlääkärillä ja siltä myös mahdollisesti puuttuu vielä joitakin rokotteita, jos se on pentu. Lisäksi ihan kaikkien koirien ruokkiminen ja harrastukset sekä lelut maksavat. Kuluja tulee myös matkustamisesta ja sitten niistä tuhotuista tavaroista sekä mahdollisista sairasteluista.

Tämän pitkän miinuslistan jälkeen on  kuitenkin sitten helppo listata ne hyvät puolet, joita koiran omistaminen tuo mukanaan. Se lista ei ole yhtä pitkä, mutta meidän tapauksessa se on melko kokonaisvaltainen: Vincent nimittäin tekee meidät todella onnellisiksi! Välillä sen kanssa on pinna kireällä, mutta joka kerta kun se oppii jotain uutta, huomaa sitä katsovansa hirveällä ylpeydellä ja suupielet hymyyn kaartuen. Sama käy, kun koirakoulun kouluttajat, eläinlääkärit ja ihan vaan tuntemattomat ihmiset kadulla pysähtyvät kommentoimaan, miten hienonnäköinen koira se on tai kun muut koiranomistajat kehuvat puistossa, miten hienosti se osaa leikkiä. 

Samoin joka kerta kun nään, miten innoissaan Vincent on minut nähdessään, joku rinnassa sykähtää! Siinä unohtuvat työpäivän ja muut arjen murheet. Riippumatta siitä, millaisia kömmähdyksiä päivän aikana käy ja miten epätäydelliseksi sitä itsensä välillä tuntee, kotona odottaa aina joku, jonka mielestä olet ihan täydellinen ja Vincent vielä osoittaa tämän pyytettömän rakkautensa aina hyvin selvästi. Myös aina sen jälkeen kun se on itse tehnyt jotakin hölmöä tai esim. raastanut hermojani riehumalla lenkillä, se saattaa illan päätteeksi käpertyä rauhassa kerälle viereeni kun luen kirjaa ja antaa yhden lipaisun poskelle. Kuka siinä jaksaisi olla vihainen? Niinpä, joka ilta kun uni saa viimein voiton pienestä koirapojastamme ja se käpertyy omaan koppaansa tai sänkymme päätyyn nukkumaan kilttinä ja luottavaisena, siteeraan mielessäni erästä äärimmäisen viisasta naista ja lausetta, jonka aikanaan kyseenalaistin, mutta jonka nykyään allekirjoitan aivan täysin. Lausuttaessaan tämä kommentti liittyi kyllä lapsiin ja lastenkasvatukseen, joka pitää pitää mielessä. Se kuului näin "Välillä et varmasti vihaa ketään enempää kuin sitä omaa lastasi (joka tekee elämästäsi juuri sillä hetkellä todella vaikeaa huutamalla kaupan kassajonossa, potkimalla, lyömällä, raapimalla tai jollakin muulla tavoin), mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että myös rakastat sitä lasta eniten maailmassa". Tämä nyt ei tosiaan ihan vielä sovellu täydessä mittakaavassaan koiran kasvatukseen, mutta joitakin yhtäläisyyksiä on. Jos olet siis valmis kaikkeen edellä mainittuun ja lisäksi muihin yllätyksiin, suosittelen lämmöllä koiran ottoa. Meillä tuo yksinkertainen plussa painaa enemmän kuin mahdolliset tuhat miinusta, jos niitä nyt sellaisiksi  edes voi sanoa. Osa meidän eläämää joka tapauksessa - ja hyvä niin!