Koirapojan arkea.

Saaressa.

Kahden kuukauden odottelun jälkeen on todettu, että tätä blogin kirjoittamista ei kannatta jättää jäsen Jessen vastuulle. Palaamme siis uutispimennosta tutun kirjoittajan voimin.

Koirapojallemme Vincentille kuuluu kuitenkin hyvää. Ensimmäiset kuukaudet ovat olleet melkoisen tapahtumarikkaita ja paljon on koettu ja opittu. Poika on kasvanutkin jonkin verran, mutta korkeudeksi näyttää jäävän se suunnilleen polvimitta. Painoa nuorella herralla on 15kg.

Suurimpina haasteina Vincentin kanssa ovat olleet tottuminen yksinoloon sekä loputtomalta vaikuttava karvanlähtö. Karvoistaan sitä ei saa opetettua pitämään kiinni, mutta eroahdistuksen suhteen olemme ottaneet jo valtaisia kehitysaskeleita. Alkuvaiheen tuntikausia kestänyt ulvominen ja itkeminen on jäänyt ja ainoana ongelmana ovat nykyään toistuvasti päivän aikana kaapista lattioille päätyvät ja karvatut Sinin työvaatteet. Ilmeisesti niistä haetaan lohtua yksinoloon hetkinä. Yritämme koko ajan keksiä pojalle uusia virikkeittä, jotta tästä tavasta päästäisiin. 

Omalla paikalla ikkunalaudalla.

Vinskin lempi juttuihin kuuluvat ehdottomasti mökkiretket ja koirapuistoilut, jolloin se saa painella vapaana, juosta itsensä hengästyksiin sekä syödä keppejä. Valitettavasti poika vain vihaa autoja ja niillä matkustamista, joten itse mökille tms. päätyminen on ajoittain hiukan hermojaraastavaa (meille kaikille). Bussilla se kyllä matkustaa jopa suht mielellään! Lisäksi Vincent pitää kovasti joka maanantaisesta koirakoulusta, jossa se tietää saavansa paljon palkintonameja. Myös me kyllä tykkäämme käydä siellä, sillä kurssilla on opittu monia hyödyllisiä taitoja ja lisäksi Vincent on osoittautunut oikein nopeaksi oppijaksi, jonka kanssa on kiva työskennellä (lukuun ottamatta remmissä kävely harjoituksia, kun kaveri on ulkona aina niin innoissaan kaikesta, että vaatii aika pitkää pinnaa ennen kuin sen saa kävelemään nätisti!).

Muuttoavustaja.

Mitä tulee aluksi aran Vincentin suhtautumiseen muihin koiriin ja ihmisiin, ei jäljellä ole enää merkkiäkään alun varautuneisuudesta. Koirapuistossa Vinski leikkii innoissaan kaikkien kanssa ja on erityisen mielellään jahdattavana. Parhaat leikkikaverit ovat isoja ja erityisen karvaisia, koska silloin niitä voi repiä partakarvoista! Ihmisiä Vinski rakastaa. Nykyään tasapuolisesti naisia ja miehiä. Kotonakaan ei oikeastaan enää huomaa eroa Vinskin suhtautumisessa meihin kahteen, vaikka minun lähtemiseni näyttää edelleen olevan pojalle vähän kovempi pala. Sen verran mammanpoika siis vielä.

Tötteröpää.

Viime viikolla meillä on piti aikamoista vilskettä, kun Vinski purki patoutuneita energioitaan riehuen ja kaikkea hampaisiin saamaansa pureskellen. Koirapuistoon ei ollut asiaa, sillä poika leikattiin toissa keskiviikkona ja haavalle piti antaa aikaa parantua rauhassa. Erityistä ahdistusta aiheutti ymmärrettävästi pojan päähän asennettu muovitötterö. Aluksi Vincent ei yhtään osannut liikkua törrerönsä kanssa ja törmäili tauotta seiniin, lattiaan ja kalusteisiin. Se tyytyykin pääasiallisesti istumaan kopassaan ja tuijottamaan murhaavasti Jesseä, jota piti syyllisenä koko episodiin. Pian se kuitenkin ryhdistäytyi ja opetteli käyttämään muovikapistusta hyödyksi, muun muassa availlessaan vaatekaappimme ovea.

Jääkarhua kesyttämässä.

Omaan koppaankin mahtuu vielä.

Tänään Vincent pääsee onneksi viimein taas kunnolla tuulettumaan, kun suuntaamme joka maanantaiseen tapaan Heiluvan hännän -kurssille. Toivottavasti siellä tehtäisiin tänään vähän rauhoittumisharjoituksia!

Lisää kuvia luvassa pian!